6.6.2014

Safkablogin Suosikit Vol. 3


Käydääs läpi suosikkituotteita ja kivoja löytöjä pitkästä aikaa, sillä niitä aina sillon jos tällönkin ilmaantuupi. Pari kertaa aiemmin oon jo koonnu lemppareita ja ne pitää yhä kutinsa. Laitan linkit tän postauksen loppuun, jotenka jos jotain kiinnostaapi niin voi mulkaista myös aiemmat suosikkihommat.

Mainittakoon edelleen; en ole tekemisissä minkään firman kanssa jotenka mielipiteet on ihan ikiomia ja kukaan ei ole lahjonut meikäläistä. Ei sillä, että siinä mitään pahaa ois (siis lahjomisessa), mutta tekee aina mieli tehdä selväksi asian laita :) Ja sit mennään ja ihan sekalaisessa järjestyksessä:

Ananas-Mango-Passionnektari (Pirkka)
Aaah, ostin tätä eka siks että tekisin Passoan ja viinan kaa jotain drinksun tynkää, mut ei tullu tehtyä ja sit lopulta maiskutin tän mehun ihan semmosenaan hiljalleen. Ja sit ostin jo uuen tötsän. Tämmösiä herkkumehuja ja tuoremehuja on turha suurimpaan janoonsa lutkuttaa, mutta aamulla tai illalla on niin herkkua tää mehu kun lasista makustellen siemailee, että kuola alkaa valumaan pelkäst ajatuksesta jo.

Cointreau
Tämä on mukava kaveri tolle Pirkan mehulle. Tein tästä drinkkivinkinkin: Petollinen Cointreau & Mehu -drinksu. Makustelin ekaks tätä niist minibaarin kokosista pikkupulloista, mut nyt ostin ton ison kaverin niin voi lähtee mopedi oikee kunnolla lapasesta. Suosittelen niiiiin paljon tätä!


Jääkahvi
Ja tää se vasta hyvää on. Kesäl voi nääs olla niin hottei päivii ettei kuumaa kaffiplöröä jaksa vetää normaaliin tahtiin, joten tää jääkahvi on hyvä vaihtis kahvihampaan kolotukseen. Tää on paljon parempaa kuin ne kapselissa olevat Nescafen jääkaffit. Täs on vaan pussukka joka kaadetaan 2dl maitoo sisältävään mukiin/puteloon, sekoita/ravista -> lisää jäät ja homma on selvä. Ei kandee tätäkään kuppikaupal latkia, sillä yhes annokses on ~150 kcal.


Mehujäähommeli
(Linkki vastaavaan tuotteeseen: linkki)
Tilasin ebaystä ja siis ihan Kiinasta asti tommosen mehujäämeikkerin, mutta eiköhän noit löydy ihan kotosuomestakin. Mun mehujääkone nimittäin antoi odotuttaa itseään varmaan yli kuukauden, mutta saapui lopulta kotio :´)
Ite en oo tämmöstä koskaan aiemmin omistanu, joten olipa kiva testata parii hedelmäistä mehujäätä. survasin kookosmaidon sekaan vadelmia vaan ja toiseen ananasta. Nameja tuli. Saletisti tällä saa tehtyy kepeämpiä mehujäitä mitä kaupasta ostetut on! (Eli ei tuu niin huono omatunto jos syö 50 peräjälkee.) Kesän aikana tulee varmasti tehtyy jukurttimehujäitä yms namii! Ehkä jotain kahvin makuisia ja alkohoolia sisältäviä myös. :)

Pirkan Pakastetut Tonnikalaphvit
Hitto ku maksaa melkee 6 € kaks pikkusta pihviä, mutta ei voi minkään. Yks pakka taas odotteleepi sitä hetkeä kun tahdon tunalla herkutella. Jos et ole maistanut koskaan, niin maista ny ees yhen kerran, hinnasta viis. (PS. Ei löydy kaikist pienistä K-kaupoista mut CityMarketist löytyypi.) Tee esim tähän tapaan: Tonnikalapihvit Sitruunaisella Maustevoilla


Täs ois ehkä pari muutakin lempparii olemassa ät tö moument, mut eipä näitä kai kukaan jaksa loputtomiin lukea. Palaan suosikkien pariin taas tuonnempana!!

Aiemmat Safkablogin Suosikit:
Safkablogin Suosikkeja Vol. 1
Safkablogin Suosikkeja Vol. 2

2 kommenttia:

piitu kirjoitti...

Pitäny kans hankkia vissii kolme kesää noita mehujäämuotteja. Pienenä meillä oli noita ja äiti teki usein niisstä just jotaa appelssiinimehuu. Sit oon nähnyt kuvia, missä on survottu hedelmänpaloja sinne, ni ollu aika hyvännäkösiä kans! Mä teen usein jääkahvia kannuu ite. Ai nii, ooks huomannut et Gefilukselta on tullu joku maitomehujuoma, ananas-kookos!! Tuli vaa mieleen, ku sillon yks kesä vedettii vaan malibu-ananasmehuu <3. Maistoin sitä mango-vaniljamakuu ja oli kyl kans oikein mainio ja hivelevä teisti siinäki.

mapsu kirjoitti...

joo malibuu D:D:D:DD:Ddddd se ois nyttekin kohillaan! noi mehujääjutut on kivoi mut esim just nyt pitäs järkätä ja tunkee et saisin tilan tonne mun takataskun kokoseen pakastimeen. :<