27.12.2015

Mausteinen Tonnikalasoossi & Naan-leivät


Mulla on käynnissä vaihe, jossa lusikoin currytahnoja joka safkaan. Eikähän siinä mitään ongelmaa ole, sillä tästäkin sörsselssönistä tuli hitsin hyvää naan-laivän kanssa syötynä.

Naan-leivät leivoin Hellapoliisin reseptillä, joka löytyy hänen sivuiltaan täältä: linkki reseptiin.
Tein täysin ohjeen mukaan ja todella hyvää leipää tuli! Naan-leipä on kuitenkin mun kokemusten mukaan hieman erilaista, mutta kyllä kelpaa syödä tuotakin. Ehkä ihan ymmärrettävää, ettei tämmönen kotikokkii saa aikaiseksi samanlaista herkkua kuin intialaiset immeiset.


Mausteinen Tonnikalasoossi
Tarvitset:
- öljyä paistamiseen (käytän itse auringonkukkaöljyä)
- 1 sipuli
- pala punaista paprikaa
- pala vihreää paprikaa
- pala keltaista paprikaa
- 1 valkosipulin kynsi
- n.2 rkl (tai oman maun mukaan) currytahnaa (käytin keltaista currytahnaa, mutta muutkin käy)
- maustamatonta tonnikalaa vedessä/öljyssä, liemi poistettuna
- n. 210g tomaattimurskaa
- 1-2 dl vettä
- suolaa
- liraus hunajaa tai ripaus sokeria
- tuoretta korianteria mikäli mahdollista
- lisää muita mausteita oman maun mukaan, esim mustapippuri

Toimi näin
Laita kuumalle pannulle tilkkanen öljyä ja laita paistumaan pieneksi pilkotut sipuli, paprikat ja valkosipuli. Anna paistua kunnes koko konkkaronkka on sopivasti pehmentynyt. Lisää sen jälkeen sekaan pari ruokalusikallista curytahnaa ja sekoita.

Laita kotvan kuluttua sekaan myös tonnikalat, tomaattimurska ja hieman vettä. Anna porista hiljalleen. Maista jonkin ajan kuluttua ja lisää sitten tarpeen mukaan suolaa, pippuria ja makeutta hunajan tai sokerin muodossa. Anna soosin porista, kunnes liemi hieman paksuuntuu ja kaikki alkaa näyttää valmiilta. Lisää lopuksi sekaan hienonnettua korianteria ja soossi on valmis nautittavaksi.

Voit keittää soosin kaveriksi riisiä tai syödä sellaisenaan esim. naan-leivän keralla. Yum!

15.12.2015

Lounasherkku: Halloumipinaattibageli


Jummijammi! Nyt on hyvä bageli ja kelpaa myös niille, jotka ei lihaa suostu syömään. Kokoat tämän kaverin aikasta nopeasti ja vain muutamasta aineksesta, joten suosittelen kokkeilemaan.

Halloumipinaattibageli
Tarvitset:
- bagelin tai jonkun maukkaan sämpylän
- tapenadia ja välimeren tahnaa.. taikka vaikka jotain pestoa
- tuoretta pinaattia
- halloumijuustoa
- mustapippuria
- tilkka öljyä paistamiseen
- tomaattia ja paprikaa tai miksei kurkkuakin

1. Leikkaa halloumit siivuiksi ja paista ne öljytilkkasessa mukavan ruskistuneiksi ja mausta pippurilla.
2. Paahda bagelit paahtimessa. Jos käytät sämpylöitä jotka ei paahtimeen mahdu, paahda ne kevyesti pannulla.
3. Voitele bagelin puolikkaat valitsemallasi tahnalla ja lado täytteet kyytiin. Mä valoin toiselle kannikalle oliivimössöä ja toiselle välimeren tahnaa. Kyllä on hyvää ja hyvää kyllä on! :)

PS. Jos vihaat halloumia, korvaa se leipäjuustolla.

12.12.2015

Helpot Suklaalahjat


Anna lahjaksi kaunokaisia luxus-suklaita! Ei tartte muuta kun sulattaa suklaa ja sitten ripotella päälle ihan mitä lystäät. Voit käyttää erilaisia silikonimuotteja, muffinssivuokia tai kipata sulaa suklaata suoraan leivinpaperille isoksi laataksi.

Päälle voit ripotella nonparelleja, pähkinöitä, rusinoita tai muita kuivattuja hedelmiä ja marjoja, pähkinärouhetta, karkkeja, lakuja jne. The world is your pickle! Paketoi suklaat nätisti purkkiin tai pussiin ja suklaalahja on valmis.

PS. Sori huonot kuvat! Oon hukannu taas kamerani ja piti ottaa kuvat perunalla.


Kaakao- & Kahvidrinksut Aikuisille


Jos on tullut litkittyä jo liikaa glögiä tai omenasiideriä joulua odotellessa, niin ei hätiä mitiä: tässä tulee aikuiseen makuun fiksattu kaakao ja kahvi. Suosittelen tekemään mukillisen näitä ja alkaa vasta sitten paketoimaan lahjoja ja kirjoittelemaan joulukortteja.

Uuniomenakaakao
Kaada kuppiin ja sekoita:
- kuumaa kaakaota
- 4 cl  Uuniomena kermalikööriä

Koristele halutessasi kermavaahdolla  tai vaikkapa vaahtokarkeilla.

*******************************************

Dooley's Coffee
Kaada kuppiin ja sekoita:
- kahvia
- 5 cl Dooley's kermalikööriä

Koristele halutessasi kermavaahdolla ja nonparelleilla. Voit myös lisätä kuppiin suklaapalan sulamaan jos siltä tuntuu.