27.8.2014

Safkavinkki: Etanapatonki


Oon aiemmin tehny etanoita etanapannussa, etanat ilman etanapannuu ja tässä ny vielä sitten etanat ilman mitään pannuu.

Tällä kertaa nääs kaivoin söpöt pienet reiät esipaistettuun patonkiin näille pikkuisille kavereille (tai on jotku aika isojakin), levittelin maustevoit pintaan ja sulloin etanat aukkoihin. Sit vielä pienet (isot) nokareet maustevoita elluille niskaan ja vähän (paljon) juustoraastetta. Paistele uunissa 210 asteessa about 10 minuuttia ja leikkaa annospaloiksi. (Havoinnollistava kuvasarja tuossa alempana.)

Mikäli etanat tuntuu liian jättiläismäisiltä niin pilko ne vaikka puoliks. Must se puolittaminen tuntuu jotenkin raakalaismaiselta, mut toisaalta paistamisen jälkeen puren ne tuhannen päreiks kuitenkin joten hmmm.

Laitan tähän alle linkit aiempiin etanahommiin, mutta rustaan tähänkin ny vielä tuon maailman parhaan maustevoin ainekset:

Maailman Paras Maustevoi
- voita (käytin tällä kertaa Bonjourin öljyllä höystettyy voita)
- makus mukainen määrä valkosipulin kynsiä hienonnettuna
- persiljaa kunnolla
- aurajuustoa makus mukkaan

Muussaa kaikki ainekset yhteen ja siinä se maailman paras maustevoi sitten on valmiina.

Aiemmat etanapostaukset:
Etanat Ilman Etanapannua
Ellu-etanat Lähti Viimeiseen Leposijaansa





PS. Reikiä reviskellessä jää ylijäämäleipää ja ylijäämäetskujakin. Voit paistella ne samalla kertaa patskujen vieressä tähän tapaan:

23.8.2014

Cannellonit - Kana&Tomaatti&Mozzarella&Basilika


Herkkuruokaa tuli taas uunista ulos! Mietiskelin pari viikkoa mihin tyyliin täyttäisin ostamani cannellonipötkylät ja tänään viimeinkin tein päätöksen: Sisään survoutui klassinen, mutta täydellinen kanan, tomaatin ja basilikan yhdistelmä. Päälle laitoin sulamaan mozzarellasiivuja, jotenka mitäs muuta voi tulla kuin hemmetin hyvää sapuskaa? Ei mitään.

Lyhythermoisena ihmisenä en alkais tätä tekemään sadalle ihmiselle, sillä tuo täytteen tunkeminen pastapötikän sisään ei ole niin kivaa että sitä haluisi tehdä tuntitolkulla. Tämmönen pienehkö annos kuitenkin hoituu ongelmitta, jotenka kannattaa ottaa härkää sarvista ja alkaa hommiin.


Cannellonit - Kana&Tomaatti&Mozzarella&Basilika

Täytteeseen tarvitset:
- 200-300 g sipulin ja mausteiden kera paistettua broikkua pieneks pilkottuna (mausteet: suola, pippuri, valkosipuli)
- puol pakkaa maustamatonta tuorejuustoa
- basilikaa niin paljon kuin sielusi sietää (mieluiten tuoretta, mutta vähintäänkin kuivattua)
- yks tai kaks tomaattia pilkottuna pieniksi kuutioiksi (ilman sisuksia, mutta säästä sisukset päälle tulevaan kastikkeeseen)
- 2 rkl juustoraastetta (esim emmental/mozzarella)

Kastikkeeseen tarvitset:
- 200 g tomaattimurskaa (lisää sekaan täytteeseen menneen tomaatin märät sisukset ettei mene hukkaan)
- mausteita kuten: pizzamauste tai oregano, basilika, valkosipuli, suola, pippuri
- liraus oliiviöljy eli 1rkl

Paistele broikut pannussa sipulin, valkosipulin ja mausteiden kera ja anna jäähtyä hetken aikaa. Sekoita tuorejuuston sekaan tomaattikuutiot, basilika ja jäähtyneet broilerit sekä juustoraaste. Sekoita kaikki nätisti sekaisin.

Valmista kastike sekoittamalla mausteet ja oliiviöljy tomaattimurskan sekaan. Laita uunivuoan pohjalle liraus kastiketta estämään cannellonien juuttuminen pohjaan. Täytä cannelonikuoret täytemössöllä ja asettele jonoon vuokaan. Lisää kastike pötiköitten niskaan ja viimeiseksi päälle vielä muhevaiset mozzarellasiivut. Paista 225 asteessa n. 30min.





14.8.2014

Sour Cream & Onion Pottumuussi (Sipsihullujen Lemppari!)


Tänään hutasin naamariin muikut ja muussit. Ja eihän tosta pääse yli eikä ali kuinka hyvää muikut yms silakat on ruisjauhoissa kieriteltynä ja voissa paistettuna! Yks ihan superlemppareistani pizzan ja lihapullien joukossa.

Tän töherryksen pointtina on kuitenki muussi! Äsken tos pottumuusii muussaillessa tuli mielee et perskele maustan sen kermaviilil ja sipulijauheel! Ja hyvää tuli! Mietin et maistuisko muussi sit vähä niiku sour cream & onion sipseiltä ja kyllähän se tavallaan maistuu, jotenka sipsin mussuttajille tää pottumuussi on ihan must (eli mast!). Eihän täs mitää tarkempaa reseptiä tarvi:

Sour Cream & Onion Pottumuussi
- tee pottumuussia, eli keitä potut ja ala muussaamaan niitä
- lisää sekaan kermaviiliä, kunnes paksuus on melkein niin löysä kuin haluut
- liraus maitoa viimeistelemään löysyyden
- voinokare
- suolaa (tai aromisuolaa)
- oman makus mukaan sipulijauhetta
- ehkä pieni ripaus valkosipulijauhetta
- ja jos sult löytyy ja haluut ni laita näön vuoks kuivattua/ tuoretta: tilliä/persiljaa/ruohosipulia

Lurps ja nammm...


6.8.2014

Välimeren Leipää Safkablogin Tapaan


Alkuhuomio: PS. Voi torttu ku otin vaan kännyl kuvat valmiista tuotoksesta. Mut sen on nyt kelvattava! Jaaaaa lähtee:

Oijoi, näin kävi kun heräsin männä viikonloppuna turhan aikasi ja tylsistyin. Tuli aivan ihanaa messevää tommost ”välimeren leipä” -tyyppist mussutettavaa. Hyvää ku mikäkin ja parhaimmillaan uunituoreena. Tunkasin kuitenkii suurimman osan pakkaseen ettei lähe hommat lapasesta, ja just siks et jos se sit sieltä vetästynä ja mikros lämmitettynä maistuis taas melkee ku just tehdyltä! This is how we party...


Välimeren Leipää Safkablogin Tapaan

Taikinaan tarvittet:
- 0,5 l lämmintä vettä
- 1 pussi kuivahiivaa (lue aina kuivahiivan pakkauksesta ohjeet ja mitoitus)
- 1,5 dl kaurahiutaleita
- 7-9 dl vehnäjauhoja
- n. 1tl herbamaaree/aromisuolaa/normaalii suolaa, tai ehkä jopa 1,5tl tai 2tl
- n. 1tl sipulijauhetta
- n. 1tl valkosipulijauhetta
- 2rkl oliiviöljyä

Tee taikina normaaliin tapaan eli laita veden sekaan suola, ripaus sokeria ja kuivahiiva muhimaan lisää perään kaurahiutaleet, sipulijauheet ja sit alat lappaamaan vehnäjauhoja sekaan rauhallisesti desi kerrallaan. Älä tee taikinasta turhan paksua! Lisää vielä sekaan oliiviöljy ja sitten viimeistelet jauhojen osalta kunnes taikina on just hyvä!

Iske taikina kohoomaan vähintään puoleks tunniks ja tee sillä välin ihana päällystemössö. (Laura Vitalen mallin mukaan kohotan nykyään taikinat aina mikrossa. Ei siis niin että mikro ois päällä, vaan sillai et se vaan mököttää siel mikrossa kun se on semmonen kiva pikkunen ja rauhallinen paikka kohota.)

Täytteeseen tarvitset:
- öljyä paistamiseen
- kesäkurpitsaa suikaloituna
- paprikaa suikaloituna (käytin paahdettua säilykepurkis majailevaa paprikaa, nam! tai paahda ite!)
- sipulia suikaleina
- jotain yrttiä kuten persiljaa/basilikaa silputtuna
- valkosipulia silputtuna
- suolaa
- mustapippuria
- ripaus sokeria tai pikkuruinen liraus hunajaa
- hyviä oliiveja rinkuloiks leikattuina
- kirsikkatomaatteja siivutettuna
- lisäsin itse myös ihan pari kolme kanttarellia paloiteltuna
- mozzarellaraastetta (mutta ei tähän täytemössön sekaan vaan pohjan päälle ennen täytemössön lisäämistä)

Pilko kaikki ainekset ja ala paistelemaan pannulla, järjestyksellä ei niin väliä, mutta lisäsin tomaatit vasta kun olin jo virratkin ottanu pois päältä jotta ne ei mee mikskään ihan mössöks.

Sitten leivän kokoominen:
Runttaile kohonneesta taikinasta ilmat pihalle ja painele se leivinpaperilla vuoratulle uunipellille. Tästä satsista tulee mukavan paksu pellillinen tai sit voit tehdä kuten mä, eli käytät tähän leipäseen vaan puolet taikinasta ja puolella teet jotain muuta kuten pannupitsan tai sämpylöitä tms.

Anna pellile painellun taikinan kohota vähintään 15min. Sen jälkeen painele sormenpäillä pinta jotta ilmat tulee hieman pihalle. Liruttele pohjan päälle oliiviöljyä ja mozzarellaraastetta (mut ei liikaa!) ja sen jälkeen levittelet kasvistäytteet pintaan.

Paista 225 uunissa kunnes leipä on kypsä. Menee 20 minuuttia tai ylikin. Älä aseta tätä uunin yläosaan koska seurauksena voi olla se, että päältä on ruskee ja nätti mut siltä vielä siinä kohtaa raaka. Riippuu varmaan vähän uunista kaikki elämän asiat. Annan leivän levätä kotvan aikaa paistamisen jälkeen ja sit alat jakeleen slaisseja ittelles ja kavereilles, jos sul on kavereita. Aivan ihanaa ja todella muhevaa!


Kuvia matkan varrelta: