5.1.2014

Kalapyörykät Lohesta


Paistoin pari päivää sitten ison kimpaleen lohta uunissa. Ihan vaan suolalla, pippurilla ja tillillä maustoin ja heitin uuniin paistopussissa, ettei tullut sitäkään vähää sotkua mikä siitä yleensä tuleepi. Oishan tässä tänäänkin voinut taas syödä salaattia ja lohikimpaleita, mutta duunasin sen sijaan kalapullia viimeisistä lohen rippeistä.

Ikävä kyllä tarkkoja mittoja ei tullut mittailtua, mutta kaikki lihapullia tehneet tietävät miten yleensä taikina tehdään ja minkä tyyppinen koostumus siinä tulee olla. Tässä vinkkiä lohipulliin:

Lohipullat
- n. 200 g kypsää lohta
- 1 pieni sipuli
- pieni pala punaista paprikaa
- kuivattua tilliä
- suolaa ja pippuria
- 1 pieni muna
- pari-kolme tai neljä ruokalusikallista korppujauhoja

- Kuori ja silppua sipuli ja paprika mahd pieneksi silpuksi ja laita kulhoon. Kuumenna mikrossa noin minuutin verran jotta sipulit ja paprikat hieman pehmenevät.
 - Lisää sekaan lohi. Käy tarkasti läpi ettei lohen mukana mene ruotoja, sillä ne on ikäviä sitten niellä kalapullan mukana.
- Lisää seokseen suolaa, pippuria ja tilliä makusi mukaan sekä hieman korppujauhoja ja sekoita
- Lisää lopuksi seokseen kananmuna ja sekoittele
- Mikäli seos tuntuu liian lirulta -> lisää hieman korppujauhoja
- Mikäli seos on liian paksua -> lisää sekaan hieman esim maitoa tai miksei vettäkin
- Voit lisätä sekaan myös smetanaa tms ja rutistuksen sitruunamehua

Sit vaan pyörittele pulliksi tai pihveiksi ja paista öljyssä/voissa kunnes pinta on ruskistunut ja rapea. Itse mussutin pullia salaatin kanssa ja myöhemmin varmaankin ruisleivän päällä. Nam!

PS. Näitä tehdessäni uunissa majaili sitruunatorttu! Nyt se on jäähtymässä ja en malta odottaa että saan sitä myöhemmin tänään kaffen kera. Torttureseptiin voit klikata tästä: Raikas Sitruunatorttu

Ei kommentteja: