10.6.2016

Tortillaletut & Täytevinkkejä (Vegaaninen)


Enpä ollut itse vaivautunut vääntään tortillalettuja ainakaan kymmeneen vuoteen, vaan hienostipa onnistuivat! Eihänkä tuo nyt kovinkaan suuri vaiva toki edes ole. Tällä reseptillä oon tehny ekat tortillani varmaan joskus yläasteella, jotenka ei kyllä pysty muistaan mistä ohje on peräisin. (Olikos sillon edes interwebbiä..?)

Rustaan alle ekana lättyjen ohjeet ja sitten pari täytevaihtoehtoa. Kumpikin käryle oli her-kul-li-nen!


Tortillaletut 6kpl
(Tuplaa tai triplaa resepti, mikäli tarvit enemmän kuin kuusi.)

Tarvitset:
- 3,5 dl vehnäjauhoja
- 0,5 tl suolaa
- 0,5 dl öljyä (auringonkukka tai rypsi)
- 1,5 dl kiehuvaa vettä

Sekoita kulhossa jauhot ja suola. Kaada mukaan öljy ja kiehuva vesi. Sekoita ja painele lusikalla/lastalla taikinaksi ja kunhan taikina on tarpeeksi jäähtynyt (semmoseks ettet polta näppejäs), painele se nyrkillä ja mulvaa käsillä tasaiseksi taikinapalloksi.

Jaa taikina kuuteen osaan, pyöritä palloiksi ja kauli ohuiksi letuiksi. (Helppo kaulia!) Paista letut kuumalla ja kuivalla pannulla. Levy saa oikeasti olla melkoisen kuuma, äläkä missään nimessä paista lettuja öljyssä tms. vaan kuivalla pannulla. Käännä kunnes paistopuolella on tarpeeksi väriä. (Paistuvat nopeasti.)

Laita valmiit letut lautaselle ja peitä puhtaalla keittiöpyyhkeellä, jotta letut säilyvät lämpöisinä, eivätkä kuivu liian rapeiksi. 




Ja sitten vaan mieluisesi täytteet sisään ja herkuttelemaan! Tässä mun tän kerran täytteet:

Vegan Notdog Tortilla
- tofunakki (Poutun)
- salaatti/kaalihakkelusta
- tuorekurkku
- tomaatti
- maustekurkku
- paprika
- sinappi
- ketsuppi

Soijanugetti Fajita
- pannulla sopivan pehmeiksi paistetut, fajita-mausteella ja muilla mieluisilla mauilla maustetut: broccolini, persikka, suippopaprika, sokeriherne, maissi ja sipuli
- rapeaksi paistetut soijanugetit
- vegaaninen ranskankerma
- thai sweet chili -kastike


Ei kommentteja: